Sanonta kuuluu vieläkin liian usein sanavarastooni, mutta viime aikoina olen monesti miettinyt, ennenkuin olen sanat lausunut, että entäs jos hetki olisikin nyt juuri.
Liian helposti tulee lapsillekkin sanottua, kun he pyytävät vaikka pelaamaan kanssaan, että pelataan sitten, kun olen saanut tiskit tiskattua, mutta uskokaa tai älkää tiskit ei ole kertaakaan kadonneet sillä aikaa, kun olen sanonut, että pelataan vaan.
Olen vuodesta -93 asti haaveillut, että haluaisin teettää pennut koiralla tai kissallani, mutta aina on löytynyt syitä, miksi oikea hetki ei ole silloin ollut. Sitten rupesin miettimään milloin oikein olisi oikea hetki, aina löytyy syitä, miksi ei nyt, mutta sitten päätin, että minulla on terve, hyväluonteinen, kaunis kissa, miksi hetki ei voisi olla juuri nyt! Nyt kissa on käynyt Oulussa "moikkaamassa poikakaveria" ja nyt jänskätään saammeko marraskuussa kissanpentuja.

En tiedä alkaako 40-kriisi jo lähenemään:), mutta olen ruvennut ajattelemaan, että unelmista pitää yrittää tehdä totta (toki läheiset pitää ottaa huomioon myös unelmissa), eikä aina vaan puhua, että sillon kun tai sitten kun....
Varmaan osasyy tähän ajatusmallin muutokseen on se, että olen joutunut lähiaikoina menettämään liian monta läheistä ja tuttua kasvoa ja olen ruvennut ajattelemaan, että entäs jos, sitten kun on se "oikea aika" olenkin liian sairas toteuttamaan unelmia tai entäs jos sitä aikaa ei ikinä tulekkaan.

Kun harkitsin ehdokkaaksi lähtöäkin sanoin alussa, että katsotaan sitten uudestaan, kun lapset ovat vanhempia, mutta onneksi miehen kanssa keskusteltuani tultiin siihen tulokseen, että nyt on oikea hetki. Mies kyllä pärjää lasten kanssa sen aikaa, jos saan luottamustehtäviä ja nyt jos koskaan minulla on ajatuksia ja omakohtaista kokemusta lapsiperheen arjesta iloineen ja suruineen.

Eli toteutetaan unelmia yhdessä rakkaimpien kanssa!